Suorien vatsalihasten erkauma

Suorien vatsalihasten erkaumassa suorat vatsalihakset erkaantuvat vatsan eri puolille ja niiden välissä oleva pystysuora jännesauma (linea alba) levenee.

Yleisin syy suorien vatsalihasten erkaumaan on raskaus, mutta myös kova treenaaminen tai painonnousu niin naisilla kuin miehillä saattaa aiheuttaa erkaumaa.

Vatsan pömpötys. Vatsa saattaa pömpöttää, vaikka raskauden päättymisestä olisi jo pitkäkin aika.

Selkäkipu. Lanneselkä saattaa väsyä ja alkaa särkeä suhteellisen helposti ja selkä saattaa jämähtää nostoja tai kiertoja tehdessä. Hyvässä ryhtiasennossa seisominen voi olla haastavaa ja tuntuu, että keskivartalo ei vain jaksa kannatella ryhdikästä asentoa. Alaselkäkivut ovat yleisiä.

Tyrät. Koska jännesauma venyy ja haurastuu, ei sen tuki ole niin pitävä ja sen vuoksi keskilinjaan saattaa muodostua tyrä.

Vatsalihasten hallinta on vaikeaa ja voi ilmetä myös pidätysvaikeuksia. Vatsa saattaa tuntua keskikohdasta pehmeältä ja tuntua, ettei vatsalihaksia saa jännitettyä tai niiden hallinta on hyvin vaikeaa. Vatsalihasharjoitteissa vatsan keskilinjalle nousee harjanne. Pidätyskyky voi olla myös heikentynyt ja aivastaminen jopa pelottavaa.

Onko minulla erkauma?

Ko­kei­le nos­taa päätäsi ja la­po­ja lat­ti­as­ta se­lin­ma­kuul­la, ja­lat kou­kus­sa. Erkaumassa kes­kel­le vat­saa nou­see pys­ty­suun­nas­sa har­jan­ne. Vatsan er­kau­maan viittaava merk­ki on myös, kun vat­san kes­ki­linja on kummallisen peh­meä ja sin­ne up­po­a­vat sor­met.

Hoito

Syn­ny­tyk­ses­tä pa­lau­tu­mi­nen on yk­si­löl­lis­tä. Suurin osa palautumisesta tapahtuu synnytyksen jälkeen spontaanisti kahden kuukauden aikana. Osalla erkauma ei kuitenkaan palaudu ja vuoden jälkeen synnytyksestä  palautumista ei enää tapahdu ilman kuntoutusta.

Erkauman hoidossa keskitytään ensisijaisesti vatsakapselin lihasten toiminnallisuuteen. Jopa 10-sent­ti­sen er­kau­man voi saa­da kun­toon tun­nol­li­sel­la har­joit­te­lul­la. Ki­rur­gi­nen kor­jaus on tar­peen, jos harjoittelu ei tuo toi­vot­tua lop­pu­tu­los­ta, on­gel­ma­na on ki­vu­li­as tyrä tai jännesauma ja iho ovat hy­vin hau­rai­ta, jolloin saumaan ei harjoittelusta huolimatta saada jännitettä. Har­joit­te­lus­ta on sil­ti hyö­tyä, kos­ka leik­kaus ei pois­ta it­se on­gel­maa.

Lii­an myö­häis­tä jän­ne­sau­man kun­tout­ta­mi­nen ei ole kos­kaan, vaik­ka syn­ny­tyk­ses­tä oli­si jo vuo­sia.